2017-10-16

maastossa on märkää

Hieman ennakkotietoa tämän vuoden Halloween hiken järjestelyistä:
  • Kisakeskuksena toimii Hangasjärven retkikämppä. Olemme aina yrittäneet saada keskuspaikaksi jonkin mukavan retkihenkisen paikan ja tänäkin vuonna olemme siinä onnistuneet. Retkikämppä tarjoaa hyvät puitteet järkkärien tukikohdaksi ja pystymme majoittamaan myös muutaman kisaajan samaan tupaan. Pihamaalta löytyy nuotiopaikka, jossa sään niin salliessa voitte kisan jälkeen paistella makkaraa ja muita omia eväitä. Jos sää sallii niin myös kisan jälkeinen ruokatarjoilu on pihan puolella. Osallistujia alkaa nykyään olla niin paljon, että voi olla viimeinen kerta, kun pystymme järjestämään keskuksen näin pieniin tiloihin.
  • Retkikämppään ja saunatiloihin ei saa tulla kengät jalassa. Kengät jätetään oven ulkopuolelle. 
  • Peseytyminen on jälleen kerran perinteisessä puusaunassa. Ruuhkaisimpaan aikaan on varmasti ahdasta joten olkaa kärsivällisiä. Sauna on sekasauna eli ottakaa uimapuvut mukaanne niin ei tarvitse liikoja kainostella. Järjestäjät pyrkivät pitämään kiukaassa ja padassa sopivat tulet mutta ei haittaa yhtään jos saunojatkin osaavat tarvittaessa heittää lisäpuita pesään. Rannassa on laituri eli uimaankin pääsee ellei järvi ole kisapäivänä jäässä ;-) 
  • Kisa-aamuna saunatilaa voidaan käyttää pukuhuoneena kuten myös retkikämpän makuuhuoneita. Kannattaa kuitenkin jo kotona pyrkiä pukemaan päällensä sopiva ulkoiluasustus. 
  • Patajärven rannalla reilun kilometrin päässä on tärkein parkkialue. Täältä löytyy myös kaksi ulkohuussia. Retkikämpän vierestä löytyy myös huussit. Posliinia kaipaavien on syytä hoitaa WC-asiointi jo kotona. 
  • Parkkitilaa on tänä vuonna erittäin niukasti. Yrittäkää järjestellä mahdollisimman tiiviit kimppakyydit. Tossuväkeä päästetään lähemmäs kisakeskusta. Fillaristit saavat suosiolla jäädä hieman kauemmaksi. Viimeiset tulijat joutuvat parkkeeraamaan hiekkatien varteen. Noudattakaa kisaviikolla julkaistavaa saapumisohjetta älkääkä yrittäkö sooloilla paikalle muuta reittiä kuin neuvottua pitkin. 
  • Lähtö aukeaa lauantaina klo 08:00 eli suurinpiirtein silloin, kun näkee jo liikkua ilman lamppua. Paikoitusoppaat ovat vahdissa klo 07:30 alkaen eli sitä ennen ei kannata paikalle saapua. Aurinko nousee klo 08:40 ja aurinko laskee klo 17:26. Ilman lamppua näkee kulkea n. 07:52 - 18:14 välisen ajan. 
  • Suorituksen jälkeen on kisakeskuksessa tarjolla lämmintä kasviskeittoa, lämmintä juotavaa ja jotain särvintä. 
  • Juomavettä on saatavilla pari sataa metriä kämpältä olevasta kaivosta. Rajatusti vettä on saatavilla myös retkikämpän luota mutta pyrkikää täyttämään juoma-astianne kaivolla, koska me joudumme jokatapauksessa kantamaan veden kaivolta kämpälle. 
  • Kaivo toimii koko tapahtuman lähtöpisteenä eli kaivon luona jokainen leimaa itsensä maastoon lähteneeksi. Maalipiste löytyy kisakeskuksen kupeesta ja siellä voi leimata itsensä maastosta poistuneeksi. Jokaisen on leimattava itsensä maaliin! 
  • Varmistakaa, että osaatte käyttää rastileimausjärjestelmää. Leimaamalla reitin varrella olevia rasteja sijaintinne päivittyy seurantajärjestelmään. Leimaaminen on mahdollista älypuhelimella joko QR-koodin lukemalla, NFC-tagin lukemalla, GPS-leimauksella tai kirjoittamalla web-lomakkeelle rastin koodi. Kts. rastileimausvideo. Pisimmän 160 km lenkin lisäosuudella ei ole käytettävissä kuin GPS-leimaus. 
  • Reitti muodostuu tänä vuonna kahdesta lenkistä. Kaikki kiertävät aluksi saman n. 30 kilometrin lenkin, jonka jälkeen kuljetaan kisakeskuksen ohitse. Tässä on hyvä hetki täydentää juoma- ja eväsvarustustaan. Toisena lenkkinä kuljetaan 20 km, 45 km tai 70 kilometrin lenkki. Kaikilla näillä lenkeillä on sama alku mutta lyhyemmät oikaisevat aikaisemmin takaisin kohti lähtöpaikkaa. Pisin 160 km lenkki tekee vielä 60 km lisälenkin 70 km lenkin varrelta ja palaa tämän jälkeen jatkamaan 70 km lenkin loppuun. 
  • Maastossa juomavettä saa lähteistä. Ensimmäisellä 30 kilometrillä ei välttämättä ole vesipistettä. Tämä varmistuu myöhemmin. 
  • Muistakaa, että reittiä ei ole merkitty maastoon. Reitillä on pysyttävä kartan ja mahdollisen GPS-laitteen avulla. Suunnistusavuksi tulee myös webbisovellus, joka osaa näyttää kartalla sijaintisi ja reittiviivan, kunhan puhelimessasi on paikannus (gps) käytössä. 
  • Seuraava hintaporras on pian eli 17.10. Muista ilmoittautua ajoissa :-) Voi olla, että joudumme rajoittamaan osallistujamäärää, ja laittamaan lapun luukulle jo etuajassa… 
  • Halloween hike ei ole kilpailu. Kilpailet vain itseäsi ja omaa jaksamistasi vastaan. Rastileimausjärjestelmä ja sen kautta saatu suurpiirteinen aika ovat vain turvallisuutta varten. Reitti on fyysisesti haastava ja syksyinen sää lisää haastetta. 
  • Reittikartat ja GPS-jäljet ovat pian tulossa… 
  • Hirvenmetsästysaika on vilkkaimmillaan. Suosikaa kirkkaita ja punaisia ja oransseja vaatteita niin teitä ei luulla hirviksi. Alueella on nähty myös karhuperhe joten kannattaa liikkua sopivan äänekkäästi niin nallet osaavat väistää :)
Ratamestarin apulaiset kävivät tarkistamassa reittipolkuja. Maasto on märkää mutta polut ovat silti pääosin hyvässä kunnossa. Ojien ja soiden kohdalla on toki mutaisempaa. Kiitos Terolle ja Kimmolle avusta. Kuvat ovat Teron kamerasta.




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti