Reittiohje 2019

Reittohjetta päivitetään jatkuvasti.

Katso Vuoden 2019 reitit

Katso Kartta (PDF)

Maastokuvaus

Kaikki reitit ovat pääasiassa helposti kuljettavia polkuja tai teitä. Maastopyöräilijöille suositellaan kevyttä XC-maastopyörää.

Teknisesti hankalimmat pätkät osuvat heti alkumatkalle eli 30 km reitille. Kansallispuiston kuluneimmat polut ovat paikotellen kivisiä. Kansallispuiston eteläosan polut ovat helpompia ajaa ja kulkea kuin pohjoispuolen polut. Haastavin n. 1,1 km pitkä osuus on Salmelan kanavan (rasti 33) ylityksen pohjoispuolella, koska siellä ei ole valmista polkua. Kyseinen etappi on merkitty punakeltaisilla kuitunauhoilla. Joutsniemen (rasti 35) eteläosuus on kivikkoinen.

Kartan pohjoisimmassa kolkassa Rutajoen kupeessa on paikotellen hieman teknisempää polkua. Tämän vuoden paras maisemapaikka on rastilla 52. Yhtä komea maisema löytyy myös rastilta 103.

Halloween möröt osuvat 75 km ja pitempien matkojen reitille rastin 72 jälkeen. Kansallispuiston eteläosassa kierrellään enemmän virallisten reittien ulkopuolisia polkuja ja paikkoja.

Mäkisin osuus on 100 km reitin eteläosassa Tammimäen ja Joutsenlammen alueiden välimaastossa (rastit 100 - 10A).  Tammimäki on koko Etelä-Suomen korkein paikka. Mäen päällä on näkötorni (rasti 101)

Kaikista hauskimmat polut ovat Joutsenlammen entisen korpihotellin vanhoilla hiihtoreiteillä ja Josemoran moottoriradan kupeessa olevalla harjualueella.

Salmelan kanavan jälkeisen metsätaipaleen lisäksi reiteiltä löytyy muutama muukin poluton osuus tai hankalampi osuus:
  • Rastin 10C jälkeen on lyhyt harjun ylitys ilman polkua. Tätä reittiä ei ole merkitty maastoon.  Maasto on helppokulkuista kangasmaastoa.
  • Ennen rastia 102 on lyhyt pätkä josta polku puuttuu osittain, mutta metsä on niin helppokulkuista, että pätkä on täysin pyöräiltävissä.
  • Ennen rastia 137 on lyhyt osuus hieman umpeen kasvanutta linjaa ja polkua. Rasti 137 on puron vieressä olevalla harjanteella sijaitseva laavu.
  • Rastin 10B jälkeen on mäen päällä muutaman kymmenen metrin hankalakulkuinen osuus
  • Rastin 166 jälkeen on lyhyt pätkä hakkuujätteen tukkimaa uraa. Metsän rajan jälkeen pääset hyväkulkuiselle metsäkoneuralle. Alueella on myös muita koneuria, joita ei ole piirretty karttaan.
  • Rastille 16A saapuminen tapahtuu suon poikki kulkevaa kapeaa vanhaa polkua pitkin. Polku katoaa metsän rajassa juuri ennen rastipisteenä toimivaa tien päätä. Kannattaa seurata karttaan piirrettyä reittiä eli kääntyä kaakkoon ennen metsän rajaa niin pääsee vajaan 100 metrin jälkeen taas hyvälle uralle ja sitä pitkin rastille. Kääntyminen kaakkoon tehdään kohdassa, jossa vastaan tulee ensimmäinen oja, josta ei pääse polkua pitkin kuivin jaloin yli vaan täytyy hieman kiertää etelän puolelta. Tässä kohdassa on muutama kuitunauha apuna.

Kartta

Lataa kartan PDF-versio. Tapahtumapäivänä saat oman kartan vedenpitävälle paperille painettuna. Kartta kannattaa ladata myös puhelimeen niin voit tarvittaessa sitä zoomailla.

Reitti on piirretty karttaan purppuralla, vihreällä tai sinisellä viivalla. Reitin väri vaihtuu kohdissa joissa eri reitit haarautuvat.

Muista ehdottomasti leimata lähtörastilla (kolmio), joka on koulun parkkipaikan kupeessa opastekyltissa. Kaikkien reittien viimeinen rasti ennen maalia on nro 99, jolla on myös muistettava käydä. Muista ehdottomasti leimata myös maalirastilla (tuplaympyrä), joka on koulun sisäänkäynnin luona.

Voit vapaasti vaihtaa reittiä pitempään tai lyhyempään matkan varrella, mutta sinun on käytävä kokonaisuudessaan valitsemasi reitti loppuun asti. Jos aloitat haarautumispisteessä kulkemaan esim. 130 km reittiä, niin et voi enää palata 100 km reitille.

Muutamien rastien kautta kuljetaan useampaan kertaan, mutta rasti tarvitsee leimata vain ensimmäisellä käyntikerralla. Ei haittaa vaikka leimaisit useamminkin.

30 km

Rastit: 31-39 ja 99

Huolto: 

  • 18,5 km kahvila rasti 37
  • Ei vesipisteitä reitillä
Reitti on piirretty kokonaan purppuralla värillä. Reittiin kuuluvat numerojärjestyksessä rastit 31-39 ja 99.
  • Heti lähdön jälkeen kuljet nelostien alitse kevyen liikenteen väylää pitkin. Älä ylitä tietä risteyksen kautta!
  • Päällystetyllä Harjunlahdentiellä kulkiessasi kulje aina tien oikeaa laitaa. Tämä koskee sekä pyöräilijöitä, juoksijoita että kävelijöitä.
  • Ensimmäiselle rastille pääset Leivonrannantien kautta. Polku kulkee peltojen välistä. Rasti on polkujen risteyksessä.
  • Toiselle rastille auttaa opaste "Lintutorni" Haapasuontien risteyksessä. Älä kulje turvetuotantoalueelle. Seuraa viittoja Vapon lintutornille. Lintutornista näet turvetuotantoalueelle.
  • Salmelantien risteyksestä pääset koneuralle, joka vie pellolle. Seuraa pellon oikeaa laitaa pellon pohjoiskulmaan, josta jatkat pientä polkua pitkin vuonna 1886 kaivetulle Salmelan uittokanavalle
  • Rasti 33 on kanavan eteläpuolella kelluvan sillan kohdalla. Sillan saa ylittää vain yksi henkilö kerrallaan. Älä pysähdy sillalle.
  • Salmelan kanavan ylityksen jälkeen voit tarvittaessa jättää varusteitasi säilöön pressun suojaan
  • Seuraa punakeltaisia kuitunauhoja. Seuraavalla kilometrin osuudella ei ole valmista polkua, mutta päivän aikana sellainen reitille muodostuu.
  • Kulje tietä pitkin länteen kunnes oikealle pohjoiseen lähtee polku (Mäyränkierros, MTB).  Seuraa Mäyränkierroksen ja MTB-reitin opasteita vastavirtaan. Älä käänny seuraavasta polkujen risteyksestä Soimalammen suuntaan vaan jatka vasemmalle. Vasta toisesta risteyksestä käännyt vasempaan ja jatkat etelää kohti. Olet pian harjun päältä löytyvällä rastilla 34.
  • Jatka samaa polkua etelään. Seuraa MTB-reitin opasteita ja viittoja Joutsniemeen. Seuraava rasti 35 löytyy Joutsniemen kärjestä. Joutsniemen päällä oleva polku on paikotellen kivikkoinen. 
  • Palaa rastilta 35 samaa reittiä kuin tulit tai vaihtoehtoisesti rannassa kulkevaa pienempää polkua pitkin. Seuraa viittoja Lintuniemen laavulle rastille 36.
  • Lintuniemestä seuraa Harjunkierroksen ja Mäyränkierroksen viittoja Selänpohjaan. Selänpohjassa on kahvila ja rasti 37.
  • Seuraa nyt MTB-reitin opasteita kohti pohjoista. Rasti 38 löytyy polkujen risteyksestä.
  • Seuraa edelleen MTB-reittiä ja opasteita Soimalammen laavulle. Rasti 39 on laavun jälkeen polun ja tien risteyksessä. Nyt sinun on päätettävä jatkatko 50 km reitille vai kohti maalia. Jos on edelleen lauantaiaamupäivä niin ehdottomasti jatkat pitemmälle reitille eli tietä pitkin vasemmalle. 
  • Jos lähdet maalia kohti niin jatka oikealle kunnes pääset jo tulomatkalta tutulle tielle ja edelleen Salmelan kanavalle. Kanavan ylityksen jälkeen sinun on taas päätettävä, että oletko menossa jollekin pitemmälle reitille.
  • Kanavan jälkeen jatkat tietä pitkin kohti Leivonmäkeä. Muista käydä vielä rastilla 99, joka on pienen tien päässä järven rannalla.
  • Saavuttuasi takaisin tapahtumakeskukseen muista leimata MAALI-rasti koulun oven edessä.

50 km

Rastit: 31-39, 50-54 ja 99

Huolto

  • 18,5 km kahvila rasti 37
  • 31 km kahvila + juomavettä rasti 51
Reittiin sisältyy 30 km reitti. Rastin 39 (n. 23 km) jälkeen reitti haarautuu pohjoiseen Rutalahden suuntaan (vihreä viiva) ja käy järjestyksessä rastit 50-54. Rastin 54 jälkeen jatketaan takaisin rastille 39, jolta eteenpäin loppu on sama kuin 30 km reitillä.
  • Katso alku 30 km ohjeesta
  • Soimalammen laavun jälkeen seuraa reittiopasteita Rutalahteen. Seuraava rasti löytyy Rutajoen ylittävältä sillalta.
  • Ylitettyäsi Rutajoen jatka vasemmalle joen rantaa pitkin kulkevaa polkua. Pyöräilijät voivat valita myös oikealle lähtevän vaihtoehdon, joka on hieman pitempi, mutta varmasti helppo pyöräillä.
  • Seuraa polun opasteita Koskikaran tulipaikalle ja edelleen Rutalahden koululle asti. Koulun kohdalta seuraa asfalttitietä oikealle, seuraavasta risteyksestä vasemmalle ja seuraavasta oikealle niin saavut Rutalahden kylätalolle, jossa on kahvila ja rasti 51.  Kahvilasta saat tarvittaessa lisää juomavettä ja voit ostaa muita virvokkeita.
  • Palaa samaa reittiä takaisin Rutajoen luontopolulle. Ylitettyäsi joen siltaa pitkin poistu luontopolulta ja jatka kaakkoon lähtevää polkua loivaan ylämäkeen. Risteyksessä käänny oikealle. Älä eksy talon pihalle vievälle polulle. Saavut lopulta pienen pirunpellon jälkeen tielle. Jatka oikealle ylämäkeen. Isovuoren päälle hienoille kallioille haarautuu pieni polku. Kapua ylös katselemaan maisemia rastille 52. Polkupyörä kannattaa jättää tielle.
  • Palattuasi Isovuoren huipulta jatka matkaa tietä pitkin samaan suuntaan kuin mistä jo tulit. Älä lähde takaisin Rutajoelle vaan kulje tietä kunnes tulet neljän tien risteykseen. Jatka vasemmalle kaakkoon kulkevaa polkua.
  • Seuraa polkua kunnes olet takaisin jo tulomatkalta tuttua polkua. Kulje samaa polkua takaisinpäin aina tielle asti.
  • Tiellä jatka edelleen opasteiden mukaan vasemmalle seuraavaan risteykseen saakka. Nyt poistu opastetulta reitiltä ja käänny vasemmalle. Jatka pohjoiseen kulkevaa tietä kunnes saavut Rutajoen ylittävälle sillalle.
  • Hieman ennen siltaa tie tekee jyrkän mutkan. Mutkassa on rasti 53. Mutkasta lähtee polku ylämäkeen. Jatka polkua pitkin kunnes saavut taas tielle. Seuraile tietä kunnes saavut Syysniementielle.
  • Jatka Syysniementietä oikealle kaakkoon niin pitkään kunnes päädyt merkitylle MTB-reitille. Jatka MTB-reittiä oikealle länteen kunnes saavut tien päähän rastille 54. Jatka samaa MTB-reittiä takaisin Soimalammen laavulle ja rastille 39. Jatka maaliin 30 km reitin ohjeen mukaan. Jos olet jatkamassa pitemmille reiteille niin Salmelan kanavan ylityksen jälkeen jatkatkin tietä pitkin länteen.

75 km

Rastit: 31-39, 50-54, 70-79, 7A ja 99

Huolto

  • 18,5 km kahvila rasti 37
  • 31 km kahvila + juomavettä rasti 51
  • 53,5 km vesipiste mökin pihalla hieman ennen rastia 72
Reittiin sisältyy 50 km reitti. Salmelan kanavan toisen ylityksen jälkeen (n. 48 km, rasti 33) reitti haarautuu länteen (vihreä viiva).  Reitillä käydään numerojärjestyksessä rastit 70-79 ja viimeisenä 7A. Rastin 7A jälkeen seurataan tietä rastille 99 ja edelleen maaliin 30 km reittiä.

  • Katso alku 50 km ohjeesta
  • Palatessasi Salmelan kanavan ylitse pohjoisesta etelään jatkat jo tuttua reittiä pellon laitaa pitkin kärrypaanalle. Pellon etelälaidassa lähde kärrypaanaa pitkin oikealle länteen. Päädyt tielle, jota lähdet vasemmalle kunnes olet asfaltoidulla Harjunlahdentiellä.
  • Kulje Harjunlahdentietä länteen kunnes tien oikealla puolella näet uimarannan parkkipaikan ja uimarantakyltin. Siirry uimarannan parkkipaikalle. Parkkipaikan kupeesta löytyy myös WC. Nouse parkkipaidan kulmasta polkua pitkin harjun päälle. Kulje harjun päällä menevää polkua pitkin aina niemen kärkeen saakka rastille 70. Palaa rastilta 70 takaisin uimarannalle harjun itäpuolella rannassa kulkevaa polkua pitkin.
  • Jatka Harjunlahdentietä n. 70 metriä. Jatka oikealle lähtevää polkua pitkin pienemmän tien päähän. Jatka pikkutietä n. 250 metriä. Oikealle lähtee pieni polku, joka vie sinut Keihäsniemessä olevalle rastille 71. Rasti ei ole aivan niemen kärjessä vaan vasta niemen länsipuolella polkujen risteyksessä. Polku kiertää koko niemen ja palaa lopulta Harjunlahdentielle.
  • Jatka Harjunlahdentietä kunnes oikealle kääntyy Röykänpisto. Käy tien päässä mökin pihalla kääntymässä. Mökin pihalla on myös vesipiste.
  • Jatka vielä 250 metriä Harjunlahdentietä länteen. Oikealle kääntyy pieni nimetön tie. Kulje tietä pitkin järven rantaan ja edelleen rantaa seuraillen vasemmalle länteen kunnes saavut niemen kärjessä olevalle suurelle kivelle, joka on rasti 72. 
  • Jatka samaa polkua pitkin lounaaseen. Hieman ennen kuin saavut takaisin Harjunlahdentieltä pääset morjenstamaan kummituksia. Voit kiivetä myös jättikiven päälle katsomaan kummitusten taukopaikkaa ;-) Harjunlahdentien eteläpuolelta löytyy vielä yksi popup-kahvila.
  • Kulje nyt Harjunlahdentietä takaisinpäin eli itään n. 800 metriä. Käänny oikealle pienelle nimettömälle tielle ja kulje sitä kunnes saavut järven rantaan rastille 73.
  • Palaa samaa tietä n. 350 metriä. Jatka oikealle kääntyvää polkua pitkin kunnes saavut Vartiamäentielle.
  • Kulje Vartiamäentietä reilu 100 metriä pohjoiseen ja käänny oikealle pienelle tielle. Tien päästä löytyy rasti 74 ja pressu, jonka alle voit jättää varusteita säilöön (omalla vastuulla).
  • Palaa Vartiamäentielle. Jatka Vartiamäentietä vasemmalle etelään n. 1,3 kilometriä, kunnes oikealle lähtee polku (Luupään lenkki). Seuraa polkua Turasenlammille asti ja rastille 75.
  • Jatka samaa polkua pitkin Harjujärven puolikodan ohitse takaisin Vartiamäentielle. Jatka Vartiamäentietä oikealle etelään n. 550 metriä. Käänny vasemmalle lähtevälle leveälle polulle. Jatka polkua pitkin kunnes saavut rastille 76.
  • Kulje rastilta 76 länteen n. 300 metriä kunnes saavut Harjujärventielle. Jos olet jatkamassa pitemmille reiteille niin jatka Harjujärventietä vasemmalle etelään. Jos lähdet maalia kohti niin käänny oikealle.
  • Jatka pohjoiseen n. kilometrin verran. Vasemmalle lähtee polku, jota pitkin pääset käymään rastilla 77. Palaa samaa polkua pitkin takaisin tielle.
  • Jatka tietä pitkin pohjoiseen ja käänny jo tutusta risteyksestä vasemmalle Harjujärven puolikodan suuntaan. Hieman ennen puolikotaa käänny oikealle pohjoiseen lähtevälle polulle. Harjanteen päällä olet rastilla 78.
  • Kulje samaa polkua pitkin pohjoiseen kunnes saavut Kirveslammen parkkipaikalle. Jatka parkkipaikan kaakkoiskulmasta lähtevää polkua pitkin Kirveslammen lintutornille eli rastille 79.
  • Jatka samaa polkua pitkin kunnes pääset polkujen risteykseen. Seuraa opasteita ja sinisiä reittimerkkejä oikealle pohjoiseen kohti Harjunlahden uimarantaa. Ohitat pian rastin 74 ja varustesäilytyspisteen. Muista ottaa varusteesi mukaan. Jos olet kulkemassa 160 km reittiä niin rastin 74 kohdalla sinun pitää lähteä vielä viimeiselle lisälenkille. Kts. 160 km ohje.
  • Jatka samaa polkua pitkin kunnes tulet Haapalehdontielle. Tien ja polun risteyksessä on rasti 7A
  • Seuraa opasteita ensin tietä ja sitten polkua pitkin aina uimarannalle ja Harjunlahdentielle asti.
  • Kulje tietä pitkin n. kolme kilometriä. Vasemmalle lähtee pieni nimetön tie, jonka päästä löytyy viimeinen rasti eli rasti 99. Käy rastilla ja palaa takaisin Harjunlahdentielle.
  • Kulje Harjunlahdentietä pitkin nelostielle asti, kulje nelostien alitse kevyen liikenteen väylää pitkin. Kulje kevyen liikenteen väylää pitkin tapahtumakeskukseen ja leimaa maalirasti koulun oven pielessä. 

100 km

Rastit: 31-39, 50-54, 70-76, 100-109, 10A-10C, 77-79, 7A ja 99

Huolto

  • 18,5 km kahvila rasti 37
  • 31 km kahvila + juomavettä rasti 51
  • 53,5 km vesipiste mökin pihalla hieman ennen rastia 72
  • 62 km ja 91 km kaivo tien varrella ( toimivuus epävarma, käytä vain jos on aivan pakko)
  • 75 km vesipiste alikulun kohdalla rasti 13C
Reittiin sisältyy 75 km reitti. Rastin 76 (n. 61 km) jälkeen haaraudutaan etelään pois 75 km reitiltä (sininen viiva). Reitillä käydään numerojärjestyksessä rastit 100-109 sekä rastit 10A, 10B ja 10C. Rastin 10C jälkeen palataan 75 km reitille ja seurataan sitä rastista 77 eteenpäin maaliin asti.

  • Katso alku 75 km ohjeesta
  • Rastin 76 jälkeen pääset Harjujärventietä, jota pitkin kuljetaan etelään. N. 1,1 kilometrin päässä olet kahden mökin kohdalla. Mökkien kohdalla tien itäreunalta lähtee kahdesta eri kohdasta pieni polku, joka vie kaivolle.
  • Edettyäsi 1,6 km tulet risteykseen. Heti risteyksen jälkeen nousee polku vasemmalle ylös harjanteelle. Seuraa polkua ja jatka harjannetta pitkin kohti etelää.
  • Reilut 500 metriä kuljettuasi vasemmalle kääntyy Taipaleentie. Jatka Taipaleentietä pitkin 500 metriä. Polun ja tien risteyksessä on rasti 100. 
  • Jatka oikealle länteen polkua pitkin. Päädyt takaisin Harjujärventielle. Kulje Harjujärventietä etelään kunnes saavut Venetahontielle (T-risteys). 
  • Jatka Venetahontietä oikealle luoteeseen n. 1,5 kunnes saavut Tammimäentielle. Kulje Tammimäentietä vasemmalle ylämäkeen, kunnes olet mäen päällä näkötornin vieressä rastilla 101.
  • Kulje edelleen Tammimäentietä pitkin etelään 1,7 km. Saavut Ylä-Ottolantien risteyksen. Kulje Ylä-Ottolantietä 170 metriä. Tien ylitse kulkee sähkölinja. Jatka sähkölinjaa ja linjalla heikosti näkyvää polkua pitkin oikealle etelään. Kulje linjaa pitkin niin n. 130 m. Linja muuttuu tukkoiseksi, mutta vasemmalla jatkuu erittäin hyväkulkuinen metsä.  Kulje kaakkoon n. 300 metriä, kunnes pääset pienelle tielle.
  • Käänny oikealle ja heti vasemmalle. Jatka pienempää uraa pitkin edelleen kohti etelää reilut 400 metriä. Saavut sähkölinjalle ja rastille 102.
  • Polku jatkuu sähkölinjan jälkeen kohti etelää. Kulje polkua pitkin kunnes saavut hiekkatielle. Käänny vasemmalle. Jatka teiden risteykseen. Käänny oikealle. Pian risteyksen jälkeen vasemmalle lähtee polku Jatka polkua pitkin Iso-Kypärän päällä olevalle laavulle ja rastille 103.
  •  
  • Laavun jälkeen laskettele samaa polkua pitkin alas isolle hiekkatielle asti. Ylitä tie. Jatka tien toiselta puolelta kulkevaa polkua pitkin itää kohti. Vauhdikkaan alamäen jälkeen päädyt hyvin jyrkkään ylämäkeen. Nouse harjanteen päälle. Päällä haarautuu pienempi polku vasemmalle. Seuraa pienempää polkua. Käy mäen päälle päästyäsi pieni pisto oikealla hiekkakuopan yläpuolella rastilla 104. 
  • Laskeudu alas mäeltä. Päädyt isommalle uralle, jolta lähtee heti oikealle hieno pieni neulaspolku. Lähde pientä polkua pitkin oikealle itää kohti. Varo, että et tässä kohtaa lähde väärään suuntaan. Reitti käy myös myöhemmin tässä samassa pisteessä.
  • Kulje pientä polkua kunnes pääset taas leveämmälle uralle. Jatka isompaa uraa pitkin vasemmalle. Jatka samaa uraa kunnes saavut Korpilahdentien alikululle, vesipisteelle ja rastille 13C. 
  • Kulje Korpilahdentien alitse ja käy 300 metrin päässä polkuristeyksessä rastilla 105. Jos aiot kulkea pitempiä reittejä niin jatka rastilta 105 polkua pitkin kaakkoon. Jos aiot kulkea vain 100 km niin palaa samaa reittiä takaisin alikululle.
  •  Alikulun kohdalta kulje vanhaa leveää hiihtopaanaa pitkin kohti pohjoista. Ura saapuu tielle. Jatka tien ylityksen jälkeen tiukasti ylämäkeen nousevaa polkua pitkin. Päädyt lopulta korkean harjun päälle. Harjun pohjoispäässä rinnettä pitkin ylös ja alas kulkevien mopourien luona on rasti 106. 
  • Kulje koko harju loppuun asti. Pohjoispäästä kääntyy vasemmalle harjun kylkeä seuraavaa ura. Jatka tätä uraa pitkin kohti etelää. Nouset väliharjanteelle. Jatka oikealle kääntyvää uraa pitkin kunnes päädyt kohtaan, jossa jo aiemmin käännyit neulaspolulle. Nyt käänny hiekkakuoppia ja luoteista kohtia menevälle vähemmän käytetylle uralle. Nouset mäen päälle ja laskeudut sen jälkeen notkoon. Käänny vasemmalle ja seuraa samaa uraa kunnes päädyt tielle. Hiekkakuopan kupeessa tiestä erkanee pienempi ura, jonka tunnistanet mönkijän jäljistä. Jatka pienempää uraa pitkin pois hiekkakuoppa-alueelta. Päädyt lopulta Venetahontielle ja rastille 107.
  • Kulje Venetahontietä pohjoiseen n. 1,3 km. Käänny vasemmalle lähtevälle polulle. Jatka polkua 1,2 ja olet polkujen risteyksessä rastilla 108.
  • Kuljetuin pieni polku lähtee heti risteyksen jälkeen oikealle itään. Seuraa polkua, joka liittyy pian leveämpään uraan eli entiseen metsäautotiehen. Jatka polkua pitkin n. 250 metriä. Polku tekee 90 asteen käännöksen ja poistuu vanhalta tieltä oikealle. N. 50 metrin päässä on laavu. Käy laavulla. Palaa samaa reittiä takaisin vanhalle tielle.
  • Jatka tietä itään reilut 300 metriä. Vasemmalle kääntyy ura, joka käy Venatlammen rannalla rastilla 109. Käy rastilla ja palaa samaa reittiä takaisin. Jatka tietä itään kunnes saavut Venetahontielle.
  • Kulje Venetahon tietä 100 metriä oikealle. Käänny vasemmalle ja pääset hiekkakuopalle. Hiekkakuopan koilliskulmasta jatkuu polku. Kulje kaakkoon menevää polkuvaihtoehtoa. Alueella on paljon ylim. mopopolkuja. Polku kääntyy jyrkästi koilliseen. Jatka samaa polku-uraa kunnes saavut Iilammentien ja nimettömän tien risteykseen.
  • Kulje Iilammentietä vasemmalle pohjoiseen vajaa 700 metriä niin saavut rastille 10A.
  • Jatka Iilammentientä 500 metriä. Käänny vasemmalle. Jatka uraa risteykseen. Jatka pohjoiseen kulkevaa tietä 700 metriä. Käänny oikealle pienelle tielle/polulle.  Kulje vajaa 400 metriä kunnes olet polkujen risteyksessä rastilla 10B.
  • Valitse oikealle itään ylämäkeen lähtevä polku. Polku nousee vanhalle hakkuuaukolle, jossa polku on hieman tukossa ja hukassa. Jatka samaan suuntaan n. 50 metriä niin pääset taas hyvälle polulle, joka vie sinut Nakkerintielle.
  • Kulje Nakkerintietä vasemmalle pohjoiseen 1,4 kilometriä, kunnes saavut Taipaleentielle. Käänny vasemmalle ja jatka Taipaleentietä vajaa 800 metriä. Käänny oikealle. Jatka reilut 100 metriä ja käänny vasemmalle. Kulje heikkenevää polkua pitkin 500 metriä ja olet rastilla 10C.
  • Jatka samaa polkua pitkin niin kauan kuin mahdollista. Polku heikkenee ja katoaa lopulta kokonaan. Käänny vasemmalla ja tunkkaa idässä näkyvän harjanteen ylitse mäntykankaan poikki. Polutonta kuljettavaa on vajaat 300 metriä. Harjanteen toiselta puolelta pääset taas polulle. Polku päättyy tielle, jota jatkat vasemmalle länteen. Saavut jo tulomatkalta tuttuun ristekseen ja Harjujärventielle.
  • Kulje Harjujärventietä pohjoiseen. Reitti on sama kuin tullessa. Ohitat pian kaivon. Kuljettuasi 1,6 km Harjujärventietä pääset Vartiamäentielle ja 75 km reitille, jota pitkin jatkat rastille 77.
  • Jatka 75 km reittiohjeella rastilta 76 eteenpäin.

130 km

Rastit: 31-39, 50-54, 70-76, 100-105, 130-139, 13A-13C, 106-109, 10A-10C, 77-79, 7A ja 99

Huolto


  • 18,5 km kahvila rasti 37
  • 31 km kahvila + juomavettä rasti 51
  • 53,5 km vesipiste mökin pihalla hieman ennen rastia 72
  • 62 km ja 116 km kaivo ( toimivuus epävarma, käytä vain jos on aivan pakko)
  • 75 km ja 101 km vesipiste alikulun kohdalla  rasti 13C

Reittiin sisältyy 100 km reitti. Rastin 105 (n. 75 km) jälkeen haaraudutaan pois 100 km reitiltä (purppura viiva). Reitillä käydään numerojärjestyksessä rastit 130-139 sekä rastit 13A, 13B ja 13C. Rastin 13C jälkeen jatketaan 100 km reittiä pitkin alkaen rastista 106.
  • Katso alku 100 km ohjeesta
  • Rastin 105 jälkeen jatka polkua pitkin kaakkoon.  Polku yhdistyy lopulta isompaan uraan, joka jatkuu itään.
  • Saavut risteykseen, jonka ylittää myös sähkölinja. Sähkölinjaa pitkin jatkuu polku itään. Seuraa sähkölinjalla kulkevaa polkua kunnes ylität asfaltoidun Joutsenlammentien. Jatka Joutsenlammentien eteläpuolella linjaa pitkin kulkevaa polkua aina järven rantaan asti rastille 131.
  • Palaa vähän matkaa takaisinpäin polkujen risteykseen. Lähde vasemmalle länteen. Kulje vajaa 100 metriä ja käänny sitten vasemmalle. N. 200 metrin jälkeen päädyt ulkoiluväylien risteykseen. Valitse läntisin ura, joka nousee mäen päälle.  Seuraa uraa aivan Huutoniemen eteläkärkeen asti rastille 132. 
  • Palaa uralle ja jatka sitä pitkin nyt koilliseen, kunnes saavut kodalle. Kodan kohdalta jatka luoteeseen kulkevaa polkua, kunnes saavut risteykseen, jossa olit jo vähän aikaa sitten. Käänny oikealle ja palaa jo tuttua uraa pitkin sähkölinjalle. Jatka sähkölinjan ylitse kaakkoon kulkevaa uraa pitkin kunnes saavut Eerolantielle.
  • Kulje Eerolantietä oikealle etelään Tuokkolantien risteykseen asti. Jatka Tuokkolantietä pitkin koilliseen 350 metriä. Jatka risteyksessä vasemmalle koilliseen Heikkiläntielle. Kulje Heikkiläntietä kunnes olet pellon itälaidalla sähkölinjan kohdalla. Sähkölinjaa pitkin lähtee polku pohjoiseen. Kulje polkua sillalle ja rastille 133. Ylitä silta varoen. Vain yksi henkilö kerrallaan ja oikeaa reunaa pitkin.
  • Sillan jälkeen kulje polkua Hirsitielle. Jatka Hirsitietä vasemmalle pohjoiseen kunnes pellon laitaa pitkin vasemmalle kääntyy polku. Kulje polkua pitkin lounaaseen Levämäentielle. Jatka Levämäentietä pohjoiseen. Ylitä Korpilahdentie ja jatka pohjoiseen Rusilantietä pitkin. Kuljettuasi 250 metriä käänny oikealle nimettömälle tielle. Kulje 150 metriä ja käänny vasemmalle metsäautotielle. Jatka tätä uraa 800 metriä niin saavut risteykseen, jossa on rasti 134.
  • Jatka edelleen samaa uraa pitkin kohti pohjoista. Ylität sähkölinjan. Lopulta saavut taas Rusilantielle. Ylitä Rusilantie ja jatka lammen etelälaitaa seurailevaa tietä. Lampi on todennäköisesti täysin kuiva, koska se on tyhjennetty kuhan poikasista aiemmin syksyllä. Järven kulmassa on pieni mökkelö, jonka edestä lähtee polku pohjoiseen. Polku kulkee puron ja lammen välisellä pienellä harjanteella. Kulje polkua n. 250 metriä pohjoiseen niin saavut rastille 135. 
  • Jatka samaa polkua pitkin pohjoiseen, pellon poikki ja Rusilantielle. Ylitä Rusilantie. Jatka polkua pitkin kala-altaan itäpuolelta. Polku kaartuu itään ja muuttuu tieksi. Jatka tietä kunnes tien oikealla laidalla on auton rotisko. Samassa kohdassa tie kaartuu oikealle. Olet rastilla 136. Tien vasemmalta puolelta lähtee polku, jonka alku erottuu huonosti. Polku on vähän käytettä ja hieman tukossa. Siirry polkua pitkin n. 180 metriä niin pääset isommalle luoteeeseen kulkevalle polulle. Jatka luoteeseen kunnes saavut sähkölinjalle.
  • Sähkölinjalla kulkee vähän käytetty heinikkoitunut polku. Kulje polkua/sähkölinjaa pitkin pohjoiseen n. 200 metriä. Polku erkanee nyt sähkölinjasta ja kääntyy länteen. Jatka polkua pitkin kohti länttä. Polku heikkenee koko ajan ja katoaa lähes kokonaan, mutta jatka samaan suuntaan n. 250 metriä sähkölinjalta, kunnes tulet puron reunalla olevalle rantaharjanteelle. Kulje hieman pohjoiseen niin olet laavulla ja rastilla 137.
  • Laavun takaa lähtee koilliseen hyvä polku.  Kulje tätä polkua hiekkatien päähän. Jatka hiekkatietä itään n. 1.4 km. Saavut Kostamontielle. Käänny vasemmalle.  Kulje n. 350 metriä niin olet rastilla 138.
  • Rastilta 138 lähtee polku länteen. Kulje tätä polkua lähes kaksi kilometriä niin saavut Iilammentielle. Ennen Iilammentietä joudut ylittämään puron vanhaa ja heikkoa siltaa pitkin. Ole varovainen.
  • Lähde Iilammentietä pitkin oikealle pohjoiseen. Kulje n. 370 metriä niin saavut tien risteykseen. Käänny vasemmalle. Aivan heti toiselle tielle käännyttyäsi lähtee oikealle pohjoiseen hyvä mopopolku. Seuraa tätä polkua 500 metriä niin päädyt korkean harjanteen päälle rastille 139.
  • Jatka samaa polkua pitkin lounaaseen. Polku päätyy lopulta hiekkakuopalle. Hiekkakuopalta jatka länteen niin pääset Venetahontielle. Tulet kulkemaan äskeisen polun vielä myöhemmin uudelleen, mutta toiseen suuntaan.
  • Kulje Venetahontietä oikealle pohjoiseen reilut 200 metriä. Käänny oikealle. Kulje tätä tietä pitkin 350 metriä niin saavut rastille 13A. Jatka samaa tietä/polkua kunnes saavut taas Iilammentielle. Kulje nyt Iilammentietä etelään vajaa kilometri. Oikealle kääntyy polku, joka nousee harjulle. Kulje Iilammentieltä vajaa 200 metriä polkua niin päädyt polkujen risteykseen. Valitse länteen lähtevä polku. Reilun 250 metrin jälkeen olet rastilla 13B.
  • Käänny nyt jyrkästi vasemmalle ja seuraa itään kulkevaa polkua. Älä missään tapauksessa erehdy Josemoran motocross-radoille asti. Polku tuo sinut takaisin Iilammentien ja Röksäntien risteykseen. Jatka Röksäntietä etelään n. 1.3 km. Saavut moottoriradan risteykseen. Risteyksen länsipuolelta pääset polulle. Älä nouse harjun päälle vaan kulje harjun länsireunaa seuraavaa polkua. Jatka tätä uraa pitkin etelää kohti seuraavat 900 metriä. Saavut tielle. Lähde oikealle. Kulje tietä pitkin 500 metriä koko ajan etelää kohti. Tien oikealle puolelle tulevat hienot Kettukivet. Vasemmalle lähtee polku. Seuraa polkua vielä 200 metriä niin olet rastilla 13C, jossa on myös vesipiste.
  • Nyt voit jatkaa 100 km reittiohjeen mukaan kohti pohjoista ja rastia 106.

160 km

Rastit: 31-39, 50-54, 70-76, 100-105, 130-139, 13A-13C, 106-109, 10A-10C, 77-79, 160-169, 16A-16B, 7A ja 99

Huolto


  • 18,5 km kahvila rasti 37
  • 31 km kahvila + juomavettä rasti 51
  • 53,5 km ja 125 km vesipiste mökin pihalla hieman ennen rastia 72
  • 62 km ja 116 km kaivo ( toimivuus epävarma, käytä vain jos on aivan pakko)
  • 75 km ja 101 km vesipiste alikulun kohdalla rasti 13C

Reittiin sisältyy 130 km reitti. Tultaessa toiseen kertaan rastille 74 (n. 124 km) haaraudutaan länteen pois 75 km / 130 km reitiltä (purppura viiva). Reitillä käydään numerojärjestyksessä rastit 160-169 sekä rastit 16A ja 16B. Rastin 16B jälkeen kuljetaan rastin 74 kautta rastille 7A ja jatketaan siitä eteenpäin polkua pitkin tielle ja rastille 99 ja edelleen maaliin.
  • Katso alku 130 km ohjeesta. Saapuessasi toistamiseen rastille 74 jatka tämän ohjeen mukaan.
  • Poistu rastilta 74 luoteeseen Vartiamäentielle. Käänny vasemmalle ja heti pian lähde oikealle samaa polkua pitkin, jota tulit aiemmin toiseen suuntaan. Jatka polkua pitkin Harjunlahdentielle. Kulje Harjunlahdentietä vasemmalle länteen.  Voit Röykänpiston kohdalla poiketa jo aiemmin tutuksi tulleelle vesipisteelle mökin pihalle. Röykänpiston kohdalta jatka n. 1,1 km, kunnes oikealle kääntyy Röykänlahdentie. Käy Röykänlahdentiellä puomin kohdalla olevalla rastilla 160.
  • Jatka länteen Harjunlahdentietä pitkin Kivisuontielle. Käänny vasemmalle. Kulje 250 metriä etelään ja käänny vasemmalle Koivukujalle. Jatka heti seuraavasta risteyksestä vasemmalle jo hieman umpeutunutta pikkutietä pitkin. Päädyt lähes autiotalon pihaan. Kun näet kyltin, jossa varoitetaan koirasta niin olet rastilla 161. 
  • Oikealle lähtee vähän kuljettu polku, jota voi olla hieman hankala löytää. Kulje polkua pitkin Koivutielle. Kulje Koivutietä etelään kunnes vasemmalle kääntyy Kailasuontie. Kulje Kailasuontietä n. 250 metriä. Käänny oikealle hieman umpeentuneelle tielle. Kulje tätä tietä lounaaseen n. 100 metriä niin olet rastilla 162.
  • Kulje tätä tietä lounaaseen seuraavalle tielle ja käänny oikealle. Käänny heti seuraavasta risteyksestä vasemmalle. Päädyt taas Koivukujalle. Kulje Koivukujaa kunnes vasemmalle kääntyy vanha tie. Olet nyt Metlan vanhassa metsälaboratoriossa. Alueella lopetettiin turvetuotanto 1954. Vuonna 1959 alueelle istutettiin useita erilaisia koemetsäalueita, joita 1960-luvulla käytiin ihmettelemässä ulkomailta asti. Alueella on ollut oma luontopolku ja lintutorni. Saatat risteyksen kohdalla löytää metsästä vanhan opastaulun. Metsä on 60 vuodessa kuitenkin vallannut lähes kaiken. Entinen tie on nyt käytännössä polku. Käy polun päässä rastilla 163. Tiedät olevasi tarpeeksi pitkällä, kun ylityskelvoton oja tulee vastaan. Palaa takaisin Koivukujalle.
  • Jatka Koivukujaa lounaaseen seuraavaan risteykseen.  Tämäkin tie on muuttumassa poluksi. Kulje vähän matkaa kaakkoon niin saavut vanhalle opastaululle ja näkötornille. Jatka uraa kaakkoon kunnes varpaat kastuvat. Olet rastilla 164. 
  • Palaa takaisin Koivukujalle. Ei kannata yrittää oikoa umpimetsän poikki. Alue on täynnä leveitä ojia. Kulje Koivukujaa eteenpäin seuraavaan risteykseen. Käy taas sivutien päässä rastilla 165 ja palaa takaisin Koivukujalle.
  • Seuraava sivutie on vielä kaikista eniten tiemäisimmässä kunnossa. Kulje tien päähän. Tien päästä jatkuu pieni polku suoraan kaakkoon suolle. Älä erehdy sinne. Valitse tien päästä lounaaseen lähtevä polku, jonka alku on hieman piilossa. Kulje polkua pitkin kunnes pääset pienelle hiekkatielle. Käänny vasemmalle ja kulje tien päähän. Tien päästä kulkee pienehkö polku autiotalolle, joka on rasti 166.
  • Jatka autiotalon ohitse harvennetun metsän poikki lounaaseen. Talon lounaiskulman kohdalta kulkee selkeä ura, joka on hieman harvennusjätteen tukkima. Kulje uraa kunnes saavut metsän rajalle. Rajan toisella puolella olevalla mäntykankaalla on tuore metsäkoneen tekemä ura. Seuraile uraa ensin etelään ja sitten lounaaseen. Päädyt lopulta hiekkateille.
  • Lähde hiekkatietä itään ja kulje kunnes saavut toiselle hiekkatielle. Jatka oikealle kohti lounasta. Reilun 500 metrin päästä oikealle lähtee vanha tie / polku. Kulje tätä raunion ja vanhan ladon ohitse reilut 200 metriä niin pääset rastille 167.
  • Palaa hiekkatielle. Jatka tietä etelään niin pääset Oskarinmetsätielle. Kulje vasemmalle 1,1 km. Käänny vasemmalle metsätielle. Kulje metsätien päähän rastille 168.
  • Tien päästä jatkuu polku koilliseen. Kulje tätä polkua koilliseen 700 metriä. Polku kääntyy jyrkästi ja lähtee kulkemaan kaakkoon, Jatka vielä reilut 600 metriä niin olet rastilla 169.
  • Palaa takaisin 600 metrin verran polkujen risteykseen. Ei kannata harkita tiekiertoa seuraavalle rastille, koska kiertoreitin esteenä on kolmeen kertaan sähköpaimen. Polkujen risteyksessä jatka oikealle koilliseen. Kulje polkua kunnes saavut hiekkatielle. Lähde oikealle ja kulje n. 400 metriä. Pienen levennyksen kohdalta lähtee vanha polku suoraan itään suota kohti. Seuraa vanhaa polkua n. 350 metriä. Suo on hyvin kuiva ja myös ojat ovat kapeita ja kuivia. Kuljettuasi 350 metriä on edessäsi oja, joka on niin märkä ja leveä, että siitä ei pääse helposti ylitse. Kierrä märkä kohta etelän puolelta. Tässä kohdassa pitäisi näkyä myös muutamia kuitunauhoja. Seuraa nyt kuitunauhoja kaakon suuntaan niin ne johdattavat sinut toiselle polulle, jota pitkin pääset tien päässä olevalle rastille 16A.
  • Kulje tietä pohjoiseen, seuraavasta risteyksestä oikealle itään kunnes saavut X-risteykseen. Jatka nyt vasemmalle koilliseen pitkin Vartiamäentietä. Ylität pienen puron n. 900 metrin päästä. Pian puron ylityksen jälkeen lähtee vasemmalle polku. Käy polun päässä järven rannalla rastilla 16B. Palaa takaisin Vartiamäentielle.
  • Kulje Vartiamäentietä eteenpäin. Reitin pitäisi nyt olla tuttu, koska olet sitä jo aiemmin kulkenut. Kulje pohjoiseen kunnes tulee tuttu risteys, josta pääset Harjujärven puolikodalle.  Kulje kodan ohitse. N. 150 metriä kodan jälkeen lähtee oikealle ylös harjulle pieni ja vähän käytetty polku.  Seuraa tätä polkua takaisin Vartiamäentielle. Olet taas tutulla alueella. Voit nyt jatkaa pohjoiseen joko tietä tai idempänä kulkevaa polkua pitkin kunhan löydät taas rastille 74.
  • Rastilta 74 jatkat itään polkua pitkin rastille 7A. Rastilta 7A seuraat edelleen polkureitin opasteita Harjunlahdentielle. Harjunlahdentiellä lähdet oikealle kohti Leivonmäkeä. Käyt vielä hakemassa rastin 99 ja etenet sen jälkeen maaliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti