Halloween hike reitit

 Tälle sivulle on koottu tiedot kaikista Halloween hike -reiteistä vuosien varrelta vuoteen 2014 asti.

2014

2013

2012


 

2011 

2010


 


 


Tervetuloa mukaan Halloween hikelle! Meitä on kasassa jo mukavan iso 
porukka :) Vielä ehtii houkutella kavereitakin mukaan ;)

Reitti ja kartat
----------------

Reitti on nyt piirretty karttaan ja se seurailee muutamaa pientä 
poikkeusta lukuunottamatta metsoreittiä. Äänekosken kulmalla tehdään 
pientä maisemakurvailua. Piirsin myös pari vaihtoehtoista reitinvalintaa 
mutta muitakin valintoja on. Varsinkin matkan loppupuoliskolla on helppo 
siirtyä kulkemaan isomman tien varteen bussien ulottuville jos alkaa 
tuntua siltä, että matkanteko käy liian rankaksi.

Reittikartan tarkempi versio on palasteltu useampaan osaan joista jokainen 
sopii hyvin A4/A3-paperille. Isommallakin versiolla pärjää kyllä ihan 
hyvin. Joudutte itse tulostamaan karttanne. Suosittelen väritulosteita, 
että saatte kunnolla selvän kartoista. Reitti tosin on niin hyvin 
merkitty, että pelkillä latukartoilla pitäisi jo selvitä. Jos teiltä 
löytyy Jyväskylän seudun ulkoilukartta niin silläkin pärjää mainiosti.

Reitille osuu paljon kaikenlaista kivaa kuten historiallinen pässinrata, 
Hietasyrjänkankaan hieno harju- ja suppa-alue, Kuusaankoski jne.

Reitin palvelut
---------------

Merkkasin tarkempaan karttaan sinisilla pallukoilla reitin varrella olevia 
lähteitä ja muita vesipisteitä. Täysin varmoja vesipisteitä ovat 
Runninlähde (tosin maistuu raudalle ja on vaikea löytää), 
Hietasyrjänkankaan eteläpuolella oleva Hallalähde (erittäin hyvää vettä!), 
Kuusaan kahvila (jos on auki), Peurungan kylpylä ja Vihtavuoren 
huoltoasema. Näillä pitäisi pärjätä jo ihan mainiosti mutta mikään ei estä 
tutkimasta muitakin reitin varrella olevia lähteitä.

Lisämuonitusta saa halutessaan Suolahdesta (pitää poiketa keskustaan), 
Kuusaan kahvilasta (jos on avoinna), Peurungasta (ravintola ja 
snacks-automaatti ainakin löytyvät), Laukaan keskustasta (sivussa 
reitiltä), Vihtavuoren huoltoasemalta ja Tiituspohjan keskustassa olevasta 
kaupasta. Tiituspohjassa on myös ravintola.

Reitin varrelta löytyy useita laavuja ja monta kotaa. Kaikkien näiden 
yhteydessä on myös ulkohuussi joten puskassa ei tarvinne kovin usein 
kykkiä. Useimmat laavuista on merkittynä reittikarttaan mutta muutama 
puuttuu. Näiden tarkat paikat kannattaa tarkistaa latukartoista.



Ryhmät
------

Matka on pitkä ja meitä on parhaassa tapauksessa jopa 16 talsijaa... Tämä 
tarkoittaa, että sama vauhti ja sama taukorytmi eivät mitenkään voi sopia 
kaikille. Hitaimmat tuskaantuvat nopeimpien vauhtiin, nopeimmat 
kyllästyvät hitaimpien tahdissa ja hätäisimmät paleltuvat tauoilla 
verkkaisimpien vasta etsiessä suklaapatukkaa repustaan.

Teemme siis retkellä siten, että ryhmäänny matkan kuluessa sen mukaan 
millaista tahtia kukin haluaa pitää. Yritetään kuitenkin alkumatka 
Äänekoskelta Suolahteen kulkea suurinpiirtein yhtenä ryhmänä niin 
varmistetaan, että kukaan ei ainakaan polta patteriaan tyhjäksi heti 
ensimmäisen kahden tunnin aikana. Poislukien mahdolliset juoksuintoilijat, 
jotka saavat ravata samantien karkuun. Suolahdelta eteenpäin jakaannutaan 
sitten luontevasti sopiviin ryhmiin. Ketään ei jätetä kulkemaan yksikseen 
ellei aivan välttämättä sitä itse halua.

Turvallisuus
------------

Varmistetaan muutamalla tarkistuspisteellä, että kaikkien matka etenee 
hyvin ja suunnitellusti eikä tapahdu mitään eksymisiä. Kukin ryhmä 
lähettää minulle tekstiviestin aina saavuttuaan johonkin seuraavasti 
kohteista:

Hietasyrjänkangas
Kuusaa
Peurunka
Vihtavuori (huoltoasema)
Tiituspohja (Majajärvi)
Ampujien maja

Viestissä ryhmä kertoo miten matka sujuu ja ketkä kaikki ovat ryhmässä 
mukana.

Jos joku keskeyttää ja siirtyy odottamaan bussia niin tästä on myös 
ehdottomasti lähetettävä minulle viesti.

Varusteet
---------

Muistakaa vaatettautua sään mukaan. Juuri nyt sääennuste lupaa lauantaille 
niukinnaukin plussan puolella pysyvää keliä. Nyt kannattaa viritellä 
pakkastansseja, että saataisiin mieluummin pieni pakkaskeli. Mieluummin 
vähän pakkasta ja kuivaa kuin kaksi astetta lämpimämpää ja märkää.

Huomatkaa erityisesti seuraavat asiat:

- Mitä vähemmän kannettavaa sitä paremmin jaksaa kävellä

- Hiertymiin ja rakkoihin pitää jokaisen varautua.

- Lamppu ja kompassi ovat ehdottoman pakollisia varusteita

- Juotavaa pitää olla tarpeeksi mutta ei liikaa. Tunnettehan oman
   nesteytystarpeenne?

- Sopivalla vaatetuksella
   saa pidettyä juomistarpeen hyvin kurissa. Älkää siis ylipukeutuko
   vaan varatkaa sellaiset asusteet joilla on helppo säätää lämpötilaa
   (päähine, kaulaliina, käsineet ym.). Vaatetus on silloin sopiva, kun
   ette tarkene seisoskella paria minuuttia kauempaa. Mitä vähemmän
   hikoilette sitä vähemmän joudutte juomaan ja sitä epätodennäköisemmin
   kärsitte nestehukasta ja krampeista. Hikoilu poistaa suoloja ja
   niiden puute kuten myös nestehukka voi aiheuttaa kramppeja.
   Kuoritakki suosiolla reppuun (jos ei sada) ja jotain ihan muuta
   ja kevyempää päällikerrokseksi.

- Evääksi jotain kevyttä mutta energiapitoista. Energian tarve ei ole
   mitenkään erityisen suuri vaikka niin äkkiä voisi kuvitella. Vauhdin
   pysyessä maltillisena kroppanne polttavat pääasiassa rasvaa ja sitä
   meillä kaikilla riittää. Syömällä säännöllisen tiheästi jotain
   hiilihydraattipitoista varmistaa myös verensokerin pysymisen hyvällä
   tasolla ja mieli pysyy samalla reippaana. Hyvää evästä on esim.
   rusinat, banaani, suklaa, karkit, kuivatut hedelmät, leipä, sipsit jne.
   Suolatasapainon varmistamiseksi kannattaa ottaa mukaan merisuolaa. Jos
   merisuolaa ei ole niin tavallinenkin suola toimii jotenkuten.
   Jos joku haluaa oikeasti kokkailla jotakin niin kannattaa olla
   yhteydessä Siniin ja Ilkkaan, jotka tätä jo suunnittelivat.

- Tauot eivät saa olla liian pitkiä. Matka etenee parhaiten, kun pitää
   "koneensa" koko ajan lämpimänä ja käynnissä. Tämä tarkoittaa, että
   liian pitkäksi aikaa ei kannata pysähtyä koska lihakset ehtivät
   viilentyä ja varsinkin matkan loppupuolella jäykistyä. Pitkän tauon
   jälkeen liikkeelle lähteminen on erittäin hankalaa. Samalla joutuu
   henkiseen taisteluun oman mielensä kanssa: pää sanoo, että enää ei
   halua/kykene/viitsi kävelemään mutta nämä ajatukset on vain ohitettava.
   Taukoja pitää kuitenkin olla Paljon.

- Sauvat... Suosittelen ehdottomasti sauvoja. Niillä lisää kokematonkin
   sauvoja kulkemaansa matkaa huomattavasti ja saa myös paljon lisää
   nopeutta. Sauvojen kanssa etenee 1-2km/h nopeammin kuin ilman sauvoja
   ja samalla säästää jalkoihin kohdistuvaa rasitusta (painoa) vähintään
   käsien painon verran mutta käytännössä paljon enemmän jos yhtään osaa
   sauvoilla lykätä. Sauvat auttavat myös jos sattuu saamaan
   jalkavaivoja...


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti